Ammattikorkeakoulut elävät vahvasti hankkeiden maailmassa koulutusta kehittäessään. Opetukselle asetetaan haasteita opetuksen hallinnon ylimmiltä portailta aina yksittäiseen opiskelijaan asti. Haasteet ovat hyvin yhteiset koko korkeakoulusektorilla ja hankkeiden kautta myös kehittämisestä on tullut yhteistä tekemistä. Uudet oppimisympäristöt, ympärivuotinen opiskelu, ristiinopiskelu, verkko-opetuksen pedagogiikka, työn opinnollistaminen, hankitun osaamisen tunnustaminen, yksilölliset, joustavat opintopolut, oppimisanalytiikka jne. - kaikkea tätä me kaikki teemme ja opimme koko ajan myös toisiltamme siinä samalla.
Hankkeet antavat aina jollekulle henkilölle tai ryhmälle mahdollisuuden keskittyä erityiseen kehittämiseen omassa korkeakoulussa. Haasteeksi tuleekin sitten jakaminen, se, miten opittu, kokeiltu ja testattu uusi hyvä asia saadaan jalostumaan laajempaan käyttöön omassa korkeakoulussa. Hyvin asioiden ei soisi jäävän vain pienen ryhmän erityisosaamiseksi, vaan tarjoavan kasvuympäristön myös myöhemmin matkaan lähteville.
Projektipäällikön roolissa ja opetuksen kehittämisen tavoitteissa tunnen tämän haasteen hyvin. Hankkeiden hyvä puoli on aikaansaaminen, niiden huonompi puoli on toisinaan se, että päättyessään ne vievät mukanaan myös ison palan toiminnallista kehittämistä. Näin käy, ellemme onnistu hankkeen aikana luomaan pysyviä ja entistä parempia käytäntöjä.
Saan itse vetää SAMKin Toteemi-hanketta, joka keskustelee hyvin tällä hetkellä erityisesti ReKey-hankkeen ja eAMK-hankkeen kanssa. Nämä hankkeet palvelevat hyvin arjen työn ja uusien opetusmenetelmien kehittämistä, työtä, jota meidän pitää tehdä joka tapauksessa. Hankkeiden yhteistyössä syntyy uudella tavalla jakamista ja kiinnostavia uusiakin kohtaamisia oman korkeakoulun sisällä.
Jos puntariin pitäisi laittaa hankkeistaminen ja ei-hankkeistettu kehittämistyö, vaakakuppi kääntyy hankkeiden suuntaan ainakin tässä vaiheessa. Se maailma pakottaa keskittymään johonkin erityisesti ja antaa tilaa myös uudenlaisen ajattelun kasvaa ja kehittyä arjen työssä.