Opettajan rooli oppimistilanteessa ja suhteessa opiskelijaan on ollut jo pitkään muutoksessa. Tämän päivän yksi iso puheenaihe koulutusta koskien on kysymys, eikö enää opeteta tai miksi ei enää opeteta. Opiskelussa - yhä enemmän perusasteelta lähtien - tehdään projekteja, toimitaan ryhmissä ja opiskellaankin uusia asioita ja ilmiöitä yhdessä. Haetaan tietoa eri lähteistä, yhä useammin verkon lähteistä. Oppijasta ja oppimisesta on tullut tähti pedagogiikan kentällä - opettajasta oppimisen ohjaaja, suunnannäyttäjä ja osaamisen tunnistaja ja tunnustaja. Opiskelijan odotetaan ottavan vastuu omasta osaamisestaan ja sen suunnasta.
Tälle on selityksensä. Toisin kuin ennen tieto on nyt kaikkien saatavilla jatkuvasti. Verkko on sitä pullollaan ja sen myötä uudenlaiseksi osaamiseksi on tullut informaation tunnistaminen disinformaatiosta. Oman kriittisen medianlukutaidon merkitys oppimisen ja osaamisen kasvun kannalta on paitsi ammattitaitoa, myös kansalaistaitoa ja koulutuksesta puhuttaessa oppimisen perustaitoa. Aikanaan kun itse toimin medianlukutaitoon panostavassa koulujen sanomalehtiyhteistyössä, medianlukutaitoa vietiin median toimesta oppilaitoksiin erilaisten koulutus- ja teemapäivien mukana. Nyt media koko laajuudessaan on siinä opettajan ja opiskelijan pöydällä tai taskussa, aina saatavilla. Näin on käynyt myös oppimateriaalille mitä suurimmassa määrin. Samalla vastuu tunnistaa oikea tieto on siirtynyt tiedon käyttäjälle mitä suurimmassa määrin. On opittava löytämään oikea tieto, on osattava sitä jalostaa ja soveltaa. Siinä opettajan rooli on yhä useammin ohjata, valmentaa ja varmistaa oppiminen - kyllä vielä myös opettaa.
Paitsi tieto, myös toiminta on yhä enemmän verkoissa ja verkottunutta - niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Suomalaisten mielestä verkostot auttavat menestymään, mutta harva kokee verkostoitumisen omaksi toimintatavakseen. Luovuutta, vuorovaikutusta ja verkostoitumistaitoja pidetään tulevaisuuden työelämätaitoina. (Sitra 2016, Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään.) Itse asiassa moni työelämän osaamistaitoja koskeva tutkimus on todennut näin jo pitkään. Onko nyt tullut aika oppia tämä asia? Koulutuksella voi olla tässä iso merkitys, kun opitaan ohjaamaan oppimista ja verkostoissa tapahtuvaa oppimista.
Verkostojen rakentaminen alkaa koulutuksessa, opetusmenetelmillä on siinä roolinsa. Peräänkuulutamme opiskelijoita itseohjautuvuutta ja sitä tarvitaankin. Jotta pystyy toimimaan ryhmässä ja verkostoissa, tarvitaan uskallusta ja itseluottamusta olla ryhmän jäsen ja halua kantaa vastuuta oman osaamisensa ja samalla ryhmän osaamisen kasvusta. Jos katsoo Sitran tuoretta tutkimustietoa, voi päätellä, että tämä ei ole meille kovin luontainen taito.
Itseohjautuvuudella ja yksinohjautuvuudella on kuitenkin "vissi" ero. Itsekin muistan kouluajalta ryhmätöitä, joissa tuntui, että ryhmä jäi oman onnensa nojaan tehtävänsä kanssa. Ehkä aina ei osattu opettajalta apua edes hakea, ei ollut tuntua siitä, että on oppimisessa valmennettavana. Ehkä ei aina ollutkaan. Valmentajan rooli ei ole helppo. Opettaja on perinteisesti tottunut ottamaan vastuun opetuksen prosessista, tänä päivänä hän ottaa vastuuta oppimisen prosessista. Itseohjautuvuuteen ohjaaminen ja sen tukeminen on osa oppimisen prosessia ja siten opettajan tehtävää tämän päivän opetuksessa. Jos opiskelija kokee, että häntä valmennetaan, hän kokee, että hän oppii ja saa opetusta, häntä ei silloin ole jätetty yksin oppimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti