Ohjauksen kehittäminen on agendalla korkeakouluissa ja korkeakoulutuksen kehittämisessä - näkemyksiä esitetään opetuksen hallinnosta ja ohjauksen asiakkaista eli korkeakouluopiskelijoista alkaen. Ja hyvä on, että puhutaan. Hyvä on myös, että tehdään. Opiskelijaryhmät ovat jatkuvasti erityisempiä: opintoihin tullaan eri reittejä ja hyvin erilaisilla valmiuksilla, opintoja tehdään enemmän ja vähemmän työn ohessa, eri ikäisinä ja eri elämäntaustoilla. Myös ohjauksen tarpeet siis eriytyvät. Ohjaus nähdään paitsi professiona, myös jokaisen korkeakoulun henkilöstöön kuuluvan tehtävänä - ja niinhän se onkin.
Ennen korkeakouluun tuloa moni, varsinkin nuori opiskelija on tottunut saamaan ohjauspalveluja ja osaa niitä myös käyttää. Tänä päivänä korkeakouluissakin ollaan tähän hyvin valmiita ja asiaa kehitetäänkin vahvasti. Silti on todettava, että kaksi ohjauksen ääripäätä vaativat ohjaukselta, mutta myös opetuksen toteutuksilta jatkuvaa kehittämistä.
Oppimisen ja opiskelun tukea tarvitaan ja se tarve onkin kehittämispuheessa vahvasti esillä - mutta entä se toinen ääripää?Olemmeko riittävällä tavalla valmiita ohjaamaan ja tarjoamaan opetusta ja ohjausta nopeasti edistyville ja lisää haasteita kaipaaville? Isoissa ryhmissä opettajan on yritettävä pitää mukana jokainen. Eriyttäminen kumpaankin suuntaan on vähintäänkin haastavaa, mutta pistää kyllä miettimään. Opiskelijoilla on paitsi erilaiset lähtökohdat, myös erilaiset motiivit oppia. Tämä antaa oman mausteensa paitsi ohjauksen asiantuntijoille, myös opettajan työhön oppimisen ohjaajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti