tiistai 21. toukokuuta 2019

Tulos- ja ennakointiseminaarissa tulevaisuuden opetus ja työelämä

Tänään SAMKissa järjestettiin valtakunnalliseen Toteemi-hankkeeseen liittyen alueellinen opetuksen kehittämisen tulos- ja ennakointiseminaari.

Seminaarissa osaajapoolit, opetuksen substanssiasiantuntijoista muodostuvat kehittämisverkostot, esittelivät hankkeen aikana tekemiään opetusta kehittäviä toimia. Esillä olivat mm. joustava oppiminen, digitaalisuuden hyödyntäminen, työn opinnollistaminen, AHOT-prosessien kehittäminen, verkostojen syntyminen, yhteisopettajuus, poolitoiminnan haasteet ja onnistumiset. Posterit jatkavat elämäänsä nyt näyttelynä syksyyn asti.

Opetus kytkettiin alueelliseen osaamisen Satakuntaliiton avulla. Aluekehitysasiantuija Saku Vähäsantanen kiinnitti SAMKin teollisuuskorkeakouulprofiilin merkityksellisellä tavalla alueen hyvinvointiin ja kehittymiseen. SAMK on keskeinen korkeakoulutoimija Satakunnan alueella ja tuottaa osaamista suoraan elinkeinoelämän ja julkisen palvelun tehtäviin. Alueen työelämätuntemus on kouluttajille tärkeää ja sen tuntemuksen pitääkin näkyä siinä, mihin koulutamme.

Seminaarista jäi hyvä kaiku. Opetuksen kehittämistä tehdä tarvelähtöisesti ja yhdessä, monialaisissa opettajaryhmissä. SAMK kouluttaa hyvin alueen tarpeisiin osaavaa korkeakoulutettua työvoimaa ja Satakunta voi hyvin monipuolisen tuotannon ja vahvan teollisuuden ja viennin vetämänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti